Vuoden 2025 tukipäätökset on julkaistu – 693 000 euroa musiikin tekijöille ja hankkeille

Teoston kulttuurisäätiön vuoden 2025 tuet on myönnetty. Musiikin luoville tekijöille suunnatussa apurahahaussa jaettiin 560 000 euroa. Alan hankkeita rahoitettiin yhteensä 133 000 eurolla. Päätökset tuista teki Teoston kulttuurisäätiön hallitus kokouksessaan 26.11.2025.

Säätiö vastaanotti tekijöiden apurahahaussa yhteensä 522 hakemusta. Tukea myönnettiin 31 hakijalle, joista kolmetoista sai 32000 ja kahdeksantoista 8000 euron suuruisen apurahan. Hanketukea sai tänä vuonna yhteensä kolme hakijaa. Kaikille hakijoille on ilmoitettu päätöksistä sähköpostitse.

TUKIA TAITEELLISEEN TYÖSKENTELYYN, KANSAINVÄLISTYMISEEN SEKÄ MUSIIKKIALAN KASVUUN JA MONINAISTUMISEEN

Vuoden 2025 apurahahaussa tukea myönnettiin luovaan työhön, kansainvälistymiseen sekä hakijan uraa tai musiikin esillepääsyä edistäviin hankintoihin ja ostopalveluihin. Myönnetyt apurahat olivat huomattavan kokoisia, joko 32000 tai 8000 euroa.

Apurahahaussa tukea saivat ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti työskentelevät tekijät, jotka edustavat laaja-alaisesti musiikin eri genrejä kuten esimerkiksi elokuva-, folk-, instrumentaali-, jazz-, kamari-, lasten-, maailman-, pop-, rap- ja R&B-musiikkia sekä musiikkiteatteria ja oopperaa.

Hankehaussa tukea myönnettiin edelleen Taideyliopiston musiikkialan kasvuun tähtäävälle, tänä syksynä käynnistyneelle Music Business -maisteriohjelmalle ja Never Found Oy:n Moninainen Musiikkiala -hankkeelle, jonka rahoitusta koskevan päätöksen säätiön hallitus teki jo tammikuussa 2025. Lisäksi tukea sai Nordic Music Partners Helsinki Oy suomalaisen teosviennin ja kustannusliiketoiminnan vientihankkeen ensimmäiselle vuodelle.

”Apurahahaussa tukea saivat kotimaisen musiikin kärjen tuntumassa päämäärätietoisesti työskentelevät tekijät, joilla arvioitiin olevan juuri nyt potentiaalia nostaa työskentelynsä uudelle tasolle ja joiden suhteen tuntui tästä syystä olevan oikea hetki tuen myöntämiselle. Hanketukea saivat puolestaan säätiön tavoitteita tukevat, uutta luovat hankkeet, joilla onnistuessaan arvioitiin olevan hyvinkin pitkäkestoinen vaikutus” kuvailee säätiön johtaja Teijamari Jyrkkiö tukien myöntämisen kriteereitä.

TYÖRAUHAA MUSIIKIN TEKIJÖILLE

Syksyn 2025 apurahahaku oli ensimmäinen säätiön omassa verkkopalvelussa toteutettu haku, josta viestittiin säätiön uusilla verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Kesäkuussa 2025 nimitettiin myös säätiön oma, musiikin tekijöistä sekä musiikin tekemisen ja/tai musiikkialan asiantuntijoista koostuva asiantuntijatoimikunta, joka arvioi säätiön vastaanottamat apurahahakemukset ja teki niistä esityksen säätiön hallitukselle.

”Uusi verkkopalvelumme toimi mainiosti ja sai hakijoilta paljon kiittävää palautetta. On ollut hienoa nähdä, miten moni musiikin tekijä haki tukea ja miten monista eri lähtökohdista. Lisäksi on ollut suuri ilo seurata asiantuntijatoimikuntamme paneutumista hakemuksiin ja niiden arviointiin. Kiitän kaikkia tukea hakeneita ja toivotan onnea sekä työrauhaa kaikille tukea saaneille”, toteaa Teoston kulttuurisäätiön apurahakoordinaattori Lissu Kirves.

Kaikki myöntämämme tuet lisätietojen kera löytyvät sivustoltamme kohdasta Myönnetyt tuet.

Seuraava apurahan hakukierros musiikin tekijöille on 1–21. maaliskuuta 2026. Tukea hankkeisiin voi hakea ympäri vuoden. Säätiö ei anna väliaikatietoja, eikä kommentoi päätöksiä.