Tuet tekijöille

Myönnämme säveltäjille, sanoittajille ja sovittajille apurahoja taiteelliseen työskentelyyn ja/tai taiteellisen toiminnan kuluihin. Suuntaamme apurahamme ennen kaikkea kotimaisen musiikin tekemisen kärjen tuntumassa oleville tekijöille, joilla katsotaan olevan hakemusten perusteella edellytyksiä nousta uudelle tasolle.

Kevään 2026 haussa myönnettävät työskentelyapurahat ovat suuruudeltaan 8 000, 16 000 ja 32 000 euroa. Kuluapurahaa voi hakea tarvitsemalleen summalle 8000 ja 32 000 euron väliltä.

Milloin voit hakea?

Tekijöille suunnattuja apurahoja voi hakea kaksi kertaa vuodessa. Säätiön keväthaku on auki 1.–21.3. ja syyshaku 1.–21.9. Hakemuksia vastaanotetaan ainoastaan hakuaikojen sisällä ja säätiön verkkopalvelun kautta. Muilla tavoin toimitettuja hakemuksia ei käsitellä.

Mihin voit hakea tukea?

Myönnämme tukea taiteelliseen työhön ja/tai siihen liittyviin hankintoihin tai ostopalveluihin, jotka edistävät tekijän uraa. Voit hakea joko työskentelyapurahaa tai kuluapurahaa.

Apurahaa voi hakea esimerkiksi

  • luovaan taiteelliseen työskentelyyn,
  • taiteelliseen työskentelyyn liittyviin laite- tai ohjelmistohankintoihin,
  • residenssivuokriin ja -matkoihin,
  • ammatilliseen kehittymiseen liittyviin matkoihin,
  • hakijan järjestämän esityksen muusikkopalkkioihin,
  • uran edistämiseen liittyviin viestintä- ja markkinointikuluihin ja
  • ammattitaitoa kehittävään koulutukseen osallistumiseen.

Apurahaa voi hakea myös tekijän kansainväliseen läpimurtoon tähtäävään oleskeluun ja työskentelyyn ulkomailla. Tällaiseen tarkoitukseen myönnetty apuraha on tarkoitettu kattamaan tekijän ja mahdollisesti myös musiikkikustantajan matka- ja elinkustannuksia. Jos tekijän kansainväliseen läpimurtoon tähtäävä apuraha maksetaan tekijän kustantajalle, kustantajalla ei ole oikeutta periä apurahasta maksettuja tekijän matka- ja elinkustannuksia takaisin tekijältä.

Apurahaa ei myönnetä hakijan omaan tai oman kokoonpanon tavanomaiseen esiintymis- tai kiertuetoimintaan tai äänitteiden julkaisukuluihin (miksaukseen, masterointiin tms). Poikkeuksen muodostavat tapaukset, jossa äänite tehdään tekijän tai teoksen kansainvälisen esillepääsyn edistämiseksi ja tarvitaan tässä yhteydessä käytettävän portfolion rakentamiseen.

Kuka voi hakea?

Apurahaa voivat hakea säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja heidän muodostamansa työryhmät sekä musiikkikustantajat tai tekijää edustavat muut tahot.

Hakijan tulee olla Suomen kansalainen, Suomessa vakituisesti asuva yksityishenkilö tai Suomessa toimiva rekisteröity yritys tai yhteisö. Työryhmällä on oltava yksi vastuuhenkilö, joka toimii päähakijana ja vastaa mahdollisesti myönnettävän apurahan käytöstä ja raportoinnista säätiölle sekä muille ryhmän jäsenille ja tarvittaville tahoille.

Henkilökohtaista apurahaa hakeva musiikin tekijä voi tehdä samalla hakukierroksella vain yhden apurahahakemuksen. Sama hakija voi olla myös työryhmän jäsen, mutta ei työryhmän vastuuhenkilö ja hakemuksen tekijä. Tukea ei voi myöskään hakea sekä henkilökohtaisesti että työryhmän jäsenenä samaan tarkoitukseen.

Hakijalle aiemmin myöntämämme apuraha ei ole este hakea säätiöltä uudestaan apurahaa.

Työskentely- vai kuluapuraha

Työskentelyapurahamme on tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn kattamaan tavanomaisia henkilökohtaisia elinkustannuksia tietyllä ajanjaksolla. Näitä ovat muun muassa päivittäiseen elämään liittyvät asumisen, ruoan, kuljetuksen, terveydenhuollon ja muut välttämättömät kustannukset.

Työskentelyapurahat ovat suuruudeltaan 8 000, 16 000 tai 32 000 euroa. Niistä saa käyttää enintään 50 % taiteellisen toiminnan kulujen kattamiseen. Taiteellisen toiminnan kuluja ovat muun muassa taiteellisen työskentelyn tueksi tehdyt hankinnat, toiminnan kannalta oleelliset kuluerät, ostopalvelut tai palkkiot ja kansainvälistymispyrkimyksiin liittyvät matkakustannukset.

Kaikki muu kuin oma taiteellinen työ on hankittava ostopalveluna tai korvattava palkkana tai palkkiona, jolloin on otettava huomioon mahdolliset velvollisuudet työnantajana (kuten palkkaamisesta aiheutuvat sivukulut).

Työskentelyapurahaa voi hakea yksityishenkilö tai työryhmä. Myös toiminimellä toimiva yksityinen ammatinharjoittaja voi hakea yksityishenkilönä henkilökohtaista työskentelyapurahaa.

Työryhmän hakiessa työskentelyapurahaa, ryhmän vastuuhenkilö vastaa työryhmän apurahan jakamisesta verkkopalvelussamme ja kaikista tehtävistä selvityksistä vakuutuksenantaja Melalle tai verottajalle. Työryhmän vastaavan tulee myös selvittää säätiölle viipymättä, mikäli työryhmään tulee muutoksia.

Työskentelyapurahat ovat verovapaita vuosittain vahvistettavaan määrään saakka (valtion taiteilija-apuraha). Lisätietoa apurahojen verotuksesta on verottajan sivuilla.

Kuluapurahalla katetaan taiteellisesta toiminnasta syntyviä kuluja kuten hankintojen tai ostopalveluiden kustannuksia, matkakuluja ja korvattavia palkkoja tai palkkioita. Voit hakea tarvitsemaasi tukea 8 000 euron ja 32 000 euron väliltä.

Kuluapuarahaa voivat hakea yksityishenkilöt, työryhmät sekä musiikin tekijää edustavat rekisteröidyt yhteisöt tai yritykset.

Koska hakija voi tehdä samalla hakukierroksella vain yhden henkilökohtaisen apurahahakemuksen, hän voi hakea vain joko 8 000, 16 000 tai 32 000 euron suuruista työskentelyapurahaa tai kuluapurahaa tarvitsemalleen summalle 8 000 ja 32 000 euron väliltä. Sama hakija voi olla myös työryhmän jäsen, mutta ei vastuuhenkilö. Apuraha myönnetään ainoastaan haetun summan suuruisena.

Apurahan käyttö

Vuoden 2026 keväthaussa haettavat 8 000–32 000 euron kuluapurahat ja 8 000 euron työskentelyapurahat tulee käyttää 1.7.2026-30.6.2027 välisenä aikana.

16 000 euron työskentelyapuraha myönnetään joko 6 kuukauden pituiseen kokoaikaiseen tai 12 kuukauden osa-aikaiseen (50 %) työskentelyyn ja se tulee käyttää 1.7.2026-30.6.2028 välisenä aikana.

32 000 euron työskentelyapuraha myönnetään joko 12 kuukauden pituiseen kokoaikaiseen tai 24 kuukauden pituiseen osa-aikaiseen (50 %) työskentelyyn. Se on käytettävä 1.7.2026-30.6.2028 välisenä aikana.

Työryhmän hakiessa työskentelyapurahaa (8 000, 16 000 tai 32 000 euroa), se myönnetään korkeintaan 12 kuukauden työskentelyyn ja se tulee käyttää 1.7.2026-30.6.2028 välisenä aikana.

Työskentelyapurahasta saa käyttää enintään 50 % taiteellisen toiminnan kulujen kattamiseen, mikä vähentää työskentelyaikaa. Lue lisää Usein kysyttyä -osiostamme.

Mikäli hakijalle on myönnetty kokoaikainen työskentelyapuraha tietylle ajanjaksolle, hakija ei voi hakea samalle ajankohdalle toista työskentelyapurahaa.

Hakemusten arvioinnin kriteerit

Edellytämme tekijöiltä, että he toimivat ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti. Heillä on myös näyttöjä taiteellisista kyvyistä sekä yleisöjen saavuttamisesta musiikin lajiin suhteutettuna. Kysymme hakemuksessa myös musiikista saatuja tuloja nähdäksemme, toimiiko hakija ammattimaisesti musiikin tekijänä.

Tärkeimmät hakemuksessa esille tuotavat asiat ovat tekijän ammatillinen visio, mitä apurahalla on tarkoitus tehdä ja millaista vaikutusta hakija tavoittelee. Tavoite voi olla taiteellinen, teosten ja tekijän esillepääsyyn liittyvä tai muuten tekijän uraa tai ammattitaitoa edistävä toiminta, jonka myötä tekijä pyrkii nousemaan tekemisessään ja urallaan uudelle tasolle. Haluamme myös tietää, miksi on tärkeää, että hakija saa apurahan juuri nyt.

Haettaessa tukea kansainväliseen läpimurtoon tähtäävään oleskeluun ja työskentelyyn ulkomailla kiinnitämme arvioinnissa huomiota myös hakijan kansainväliseen kumppaniverkostoon.

Kuka hakemuksen arvioi?

Asiantuntijatoimikuntamme, joka koostuu musiikin tekijöistä sekä musiikin tekemisen ja/tai musiikkialan asiantuntijoista, arvioi kokouskierroksella käsiteltävät hakemukset.

Hakemusten arviointiprosessi on kaksivaiheinen. Asiantuntijat arvioivat ensin käsiteltävät hakemukset itsenäisesti. Kun se on tehty, asiantuntijat kokoontuvat keskustelemaan hakemuksista ja itsenäisen arviointivaiheen tuloksista sekä tekemään säätiön hallitukselle esityksen apurahansaajiksi.

Asiantuntijoiden käsittelyn jälkeen säätiön toimistossa tarkistetaan tehty esitys, joka toimitetaan säätiön hallitukselle. Säätiön hallitus päättää tekijöille suunnatuista apurahoista kaksi kertaa vuodessa. Kokoukset ovat toukokuun ja marraskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Kokousten tarkkaa ajankohtaa ei julkisteta.

Säätiö ei anna hakemuksen käsittelyyn liittyen väliaikatietoja, eikä perustele päätöksiään.

Milloin päätökset ilmoitetaan?

Hakijoille lähetetään tieto päätöksestä pian sen hallituksen kokouksen jälkeen, missä hakemus on käsitelty. Tieto toimitetaan hakijalle hakemuksessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Sähköpostin roskapostikansio on hyvä tarkistaa sen varalta, että ilmoitus on ohjautunut sinne.

Myönteiset apurahapäätökset julkaistaan myös säätiön verkkosivustolla, minkä jälkeen tukipäätös on julkinen ja vapaasti tuensaajan tiedotettavissa omille kohderyhmilleen.

Tuen maksaminen ja raportointi

Maksamme apurahoja kerran kuukaudessa kunkin kuukauden 25. päivä. Maksatuspyynnöt tulee tehdä verkkopalvelussamme vähintään 15 päivää ennen toivottua maksupäivää. Apurahaa voi pyytää maksuun aikaisintaan apurahakauden ensimmäisen kuukauden maksupäivälle. Viimeiset mahdolliset maksupäivät on määritelty apurahatyypin ja -summan mukaisesti.

8 000–32 000 euron suuruiset kuluapurahat ja 8 000 euron työskentelyapuraha maksetaan yhdessä erässä. 16 000 euron suuruiset työskentelyapurahat maksetaan kahdessa 8 000 euron tasaerässä ja 32 000 euron suuruiset työskentelyapurahat neljässä 8 000 euron tasaerässä.

Lähetämme maksatus- ja raportointiohjeet myönteisen apurahapäätöksen saaneille sähköpostitse. Apurahansaajan tulee tehdä säätiölle selvitys apurahan käytöstä apurahapäätöksessä ilmoitettuna aikana.

Lue lisää maksatuksesta ja raportoinnista Saajalle-sivustollamme.

Työskentelyapurahaan liittyvät vakuutukset

Apurahansaajalla on lakisääteinen velvollisuus vakuuttaa vähintään neljän kuukauden työskentelyyn saatu apuraha. Saajan on varattava vähintään neljän kuukauden työskentelyyn saamastaan työskentelyapurahasta noin 15 % vakuutusmaksuihin ja huolehdittava itse vakuutusten ottamisesta ja maksamisesta.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela hoitaa apurahansaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutuksen osalta.

Lisätietoa apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melan kotisivuilta.

Tietosuoja

Lähettäessään apurahahakemuksen Teoston kulttuurisäätiölle hakijat luovuttavat säätiölle itseään ja mahdollisesti muita työryhmän jäseniä koskevia tietoja, joista muodostuu säätiölle henkilötietoja sisältävä rekisteri. Rekisterinpitäjän oikeudesta kerätä, tallettaa, käyttää sekä muutoin käsitellä henkilötietoja säädetään lailla.

Teoston kulttuurisäätiön tietosuojaseloste