Usein kysyttyä

En saanut henkilökohtaista apurahaa tai rahoitusta hankkeelleni rahoitusta. Voinko lähettää saman hakemuksen käsittelyyn uudelleen?

Käsittelemme kaikki apuraha- ja hankehakemukset huolellisesti. Jos apuraha- tai hankehakemuksesi on käsitelty, ja saanut kielteisen päätöksen, emme suosittele lähettämään samaa hakemusta uudelleen. Huomioithan myös, että emme tarjoa perusteluja päätöksille.

Hakemuksen lähettämisen jälkeen sain tiedon, että olen saanut apurahan tai rahoituksen samaan hankkeeseen muulta taholta. Miten toimin?

Hienoa, onnittelumme!

Olethan viipymättä yhteydessä meihin sähköpostitse, jos kyseessä on päällekkäinen apuraha tai rahoitus. Ilmoitathan myös, miltä osin se menee päällekkäin meiltä haetun apurahan tai hanketuen kanssa.

Lähetin verkkopalvelun kautta hakemuksen, mutta siihen on tullut muutoksia. Voinko muuttaa hakemustani tai lisätä siihen liitteitä?

Voit tehdä muutoksia hakemukseesi 24 tunnin ajan sen lähettämisestä.

Miksi keräätte tilastotietoja?

Keräämme hakijoista tietoa tilastointia ja kehitystyötämme varten. Tilastokysymysten vastauksilla ei ole vaikutusta apurahapäätöksiin. Haluamme tietää, ketkä hakevat tukiamme nyt ja tulevaisuudessa ja teemme tarvittaessa parannuksia viestintäämme ja lomakkeellemme, jotta tavoitamme mahdollisimman monia ammattimaisia musiikin tekijöitä taustasta ja lähtökohdista riippumatta.

Miksi pyydätte tietoja tuloista? Tarkoittaako se, että vain parhaiten menestyvät voivat saada tukea?

Tulot ovat yksi osoitus siitä, että hakija on ammattimainen musiikin tekijä, joka on työskennellyt pitkäjänteisesti uransa eteen. Ymmärrämme, että tulot vaihtelevat tyylilajeittain ja tekijöiden tilanteiden ja taustojen mukaan. Haluamme tukea ammattimaisesti toimivia musiikin tekijöitä, joilla hakemusten perusteella on juuri nyt oikea hetki tuelle ja jotka osoittavat suunnitelmallisuutta hakemuksessaan.

Millä kielellä minun kannattaa lähettää hakemus?

Voit valita hakemuksesi kielen vapaasti kolmesta kielivaihtoehdostamme: suomi, englanti tai ruotsi. Kielivalinnalla ei ole vaikutusta hakemuksesi menestymismahdollisuuksiin.

Mitä tarkoittaa ilmaisunne kärjen tuntumassa?

Säätiön hallitus on tehnyt strategisen valinnan suunnata tukensa kotimaisen musiikin tekemisen kärjen tuntumassa oleville tekijöille, jotta kotimaisen musiikin taiteellinen ja taloudellinen arvo voi kasvaa. Pyrimme kasvattamaan musiikin tekemisen ammattimaista kärkeä runsaslukuisemmaksi ja monimuotoisemmaksi, ja autamme tekijöitä ja teoksia saavuttamaan yleisönsä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Kärjen tuntuma tarkoittaa meille omassa tyylilajissaan/genressään kunnianhimoisesti ja pitkäjänteisesti työskennellyttä musiikin tekijää, joka tarvitsee tukea seuraavalle askelmalle/tasolle pääsemisessä, mitä se hänelle tarkoittaakaan. Kärjen tuntumassa olevalla musiikin tekijällä on jo tuloja ja näyttöjä tekemisestään ja hänet tunnetaan omassa genressään yleisön ja kollegoiden piirissä.

Tarvitseeko hakemuksessa mainita suosittelijoita?

Emme toivo tai pyydä suosituksia apuraha- tai rahoitushakemuksen tueksi.

Voinko hakea apurahaa tai hanketukea säätiöltä, vaikka olen saanut edellisellä hakukierroksella tuen?

Voimme tukea samaa tekijää tai hanketta monta kertaa peräkkäin. Emme voi kuitenkaan myöntää työskentelyapurahaa ajanjaksolle, jolle sinulla on samanaikainen työskentelyapuraha meiltä tai toiselta apurahan myöntäjältä.

Voinko hakea tukea takautuvasti? Mistä tiedän mille ajalle tuki pitää hakea?

Tukea ei voi hakea takautuvasti, eli et voi hakea tukea ajanjaksolle, joka alkaisi ennen kuin tuen käyttö voi alkaa. Kunkin hakukierroksen tuen käyttöajan voit tarkistaa ennen hakulomakkeelle siirtymistä ”Tuet tekijöille” -sivun osiosta ”Apurahan käyttö”.

Voinko hakea työskentelyapurahaa useammalle eri projektille tai työlle?

Voit suunnitella työskenteleväsi apurahakaudella monen eri projektin tai teoksen parissa, kunhan työsi keskittyy musiikin luovaan tekemiseen, eli sävellykseen, sanoitukseen tai sovittamiseen. Ethän hae meiltä tukea tavanomaiseen esiintymis- tai kiertuetoimintaan tai äänitteiden julkaisukustannuksiin.

Voinko käyttää osan työskentelyapurahasta taiteellisen toiminnan kuluihin ja miten se vaikuttaa siihen, millä ajanjaksolla työskentelyapuraha tulee käyttää?

Voit käyttää työskentelyapurahasta enintään 50 % taiteellisen toiminnan kuluihin. Esimerkiksi jos haet 32 000 euron työskentelyapurahaa ja suunnittelet käyttäväsi siitä puolet kuluihin, sinulle jää apurahaa käytettäväksi työskentelyyn 16 000 euroa. Voit jakaa tämän jäljelle jäävän työskentelyapurahan kokoaikaisena kuudelle kuukaudelle tai osa-aikaisena (50 % työajalla) 12 kuukaudelle.

Kun lasket, kuinka monelle kuukaudelle jaat työskentelyapurahan, tee seuraavanlainen laskelma: 32000 € / 12 kk = 2666,67 € yhden kuukauden työskentelyapurahan suuruus. Eli jos suunnittelet käyttäväsi taiteellisen toiminnan kuluihin 32 000 euron työskentelyapurahasta esimerkiksi 10 000 euroa, sinulle jää työskentelyyn 22 000 euroa, joka vastaa noin kahdeksan kuukauden työskentelyä.

Voinko peruuttaa hakemukseni käsittelyn?

Kyllä voit. Jos haluat perua hakemuksesi kokonaan, kirjaudu verkkopalveluun ja ota esille hakemus. Löydät aloittamasi hakemuksen heti aloitussivulta ”Nykyiset hakemukset” -otsikon alta. Paina sen jälkeen ”Poista” -nappia. Jos et pysty perumaan hakemuksen lähettämistä, tarkoittaa se, että olemme ottaneet hakemuksesi käsittelyyn. Ole siinä tapauksessa yhteydessä meihin sähköpostitse  ja pyydä hakemuksesi peruuttamista.

Voinko saada tukea konsertin tai festivaalin järjestämiseen?

Myönnämme tukea musiikin luovaan tekemiseen ja sen tekijöille. Emme myönnä festivaaleille tai konserteille tuotantotukea tapahtuman järjestelyihin. Säveltäjä voi hakea tukea omaan työskentelyynsä, kun työ on tarkoitus kantaesittää festivaalilla tai tapahtumassa tai järjestämänsä esityksen muusikkopalkkoihin, silloin kun hän ei voi muuten saada teostaan esille.

Voinko tulla esittelemään hankettani ja keskustelemaan hakemuksesta kanssanne?

Toivomme yhteydenotot hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ensisijaisesti sähköpostitse. Sovimme mahdolliset tapaamiset pääsääntöisesti hakemuksen jättämisen jälkeen. Jos meille herää kysymyksiä hankkeestasi hakemuksen käsittelyn edetessä ja kaipaamme lisätietoja, olemme sinuun yhteydessä.

Voitteko antaa arvion voinko hakea / onko minulla mahdollisuuksia saada apurahaa tai rahoitusta hankkeelleni?

Sivustollamme on kuvaus siitä, mihin myönnämme apurahoja ja hanketukea. Asiantuntijamme ja hallituksemme tekevät tukipäätökset hakemuskohtaisesti. Emme anna etukäteen tapauskohtaisia arvioita mahdollisuuksista saada apurahoja tai hanketukea.