Apurahansaaja 2024 Bettina Bergström työskentelee trailerimusiikin parissa ja kilpailee sijoituksista maailman huippujen kanssa

Bettina Bergström haki tukea Teoston kulttuurisäätiön pilottihaussa vuonna 2024 ”musiikkituotantovälineistön hankintaan kansainvälisen tason työskentelyyn”. Bettina vastaa puheluuni Inkoosta, jonne on asettunut perheensä kanssa palattuaan takaisin Suomeen kuuden Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen.

Haastattelu: Lissu Kirves
Kuva: Bettina Bergström

Bettina Bergström on 37-vuotias musiikkituottaja ja säveltäjä, joka luo kansainvälistä uraa synkronoidun musiikin parissa ja tekee remixejä muun muassa Universal Musicin artisteille Billie Eilish, Ariana Grande, The Weeknd, Norah Jones ja Maggie Rogers.

Bergström opiskeli pianonsoittoa musiikin kuunteluun perustuvalla suzuki-metodilla ja huomasi myöhemmin, että elokuvallisen musiikin tekeminen tuntui luonnolliselta. Bettina opiskeli musiikintuotantoa itsenäisesti ja alkoi tarjoamaan töitänsä synkronoitavaksi. Muutettuaan Los Angelesiin 2016 hän löysi reitti traileritalojen listoille intensiivisen itseopiskelun ja verkostojen tutkimisen myötä. Suomalainen elokuvasäveltäjä Lasse Enersen yhdisti Bergströmin nykyisen kustantajansa Silo/Ultra Music Publishing -yhtiön kanssa, jonka kanssa syntyi kustannussopimus vuonna 2020. Bettina asui kuusi vuotta Yhdysvalloissa luoden vahvat verkostot alan toimijoiden kanssa ja hänen töitään on synkronoitu muun muassa Greyn Anatomia -tv-sarjaan, The New Look -traileriin (Apple TV+), White Bird: A Wonder Story” -traileriin (Lionsgate), The Handmaid’s Tale: Season 4 -teaseriin (Hulu), LA Lakersin Magic Johnson dokumentin -traileriin (Apple TV+) sekä Googlen mainokseen. Hän on säveltänyt musiikin amerikkalaiseen ”The Shuroo Process” -elokuvaan. Bettina mentoroi suomalaisia musiikin tekijöitä, jotka haluavat tehdä musiikkia elokuvatrailereihin kansainvälisellä tasolla.

Hei Bettina, mitä kuuluu?

”Tosi hyvää, täältä Suomesta käsin rakennan uraa, ylläpidän ja luon uusia suhteita ja mahdollisuuksia. Viikoittain juttelen music supervisoreiden kanssa Losin päähän. Ja sit mentoroin suomalaisia tekijöitä ja autan heitä kehittymään ja saamaan musiikkiaan kansainvälisiin elokuvatrailereihin.”

Hait tukea musiikkituotantovälineistön hankintaan kansainvälisen tason työskentelyyn. Kertoisitko siitä lisää?

”Tuki mahdollisti välineiden päivittämisen ja muun muassa kuuntelun monipuolistamisen ja parantamisen, mikä on kehittänyt itseäni tekijänä ja samalla auttanut tukemaan entistä paremmin myös mentoroitaviani. Koska tällä alalla on vaativat standardit, pitää saada hyvälaatuista materiaalia nopeasti ja se on auttanut siihen suuresti. Mä olen harjoittanut korvat tekemään luureilla ja pakko olla hyvät laitteet tätä varten, koska duuneja tehdään lentokentällä, kahvilassa, tosi erilaisissa paikoissa aikapaineen alla.”

Koska tällä alalla on vaativat standardit, pitää saada hyvälaatuista materiaalia nopeasti ja tuki on auttanut siihen suuresti.

Teoston kulttuurisäätiön logo on kokotauko ja me käytämme sitä kuvaamaan työrauhaa, jota haluamme musiikin luoville tekijöille tarjota. Mitä kokotauko merkitsee sinulle?

”No, luovassa työssä se tarkoittaa sitä, että taukojen ottaminen on välttämätöntä, omaa inspiraatiota varten. Trailerimusiikin tekeminen on erittäin intensiivistä ja deadlinet ovat tosi tiukkoja – se aikajänne voi olla kaksi päivää tekemisestä valmiiseen hyvälaatuiseen maailmanluokan tuotteeseen. Se on ollut iso koulu silloin alussa. Tuotannollisesti taas trailerimusiikissa tauko on yksi tärkeimmistä elementeissä, jotta se on editoriystävällinen ja on helppo leikata kuvaan.”

Kehotamme hakijoita pohtimaan hakemuksessa mikä on se seuraava taso, mille haluaisivat musiikin tekijöinä nousta. Mihin sinä pyrit tällä hetkellä ammatillisesti?

”Tällä hetkellä mä kilpailen maailman parhaiden tekijöiden kanssa isoista duuneista. Olen ollut urani aikana yksi harvoista naisista koko maailmassa, jotka ovat tehneet ja tuottaneet musiikkia maailman suurimpiin elokuvatrailereihin. Se on ollut mulle alusta asti vahvuus ja osa sitä, mikä on auttanut mua erottumaan miesvaltaisella alalla.

Että, sillain tätä isompaa ei ole siinä mielessä, jos haluaa tehdä trailereita ja mä tykkään siitä tosi paljon, se on sitä mitä mä haluan tehdä. Aina voi tekijänä kehittyä ja saada musiikkiaan useammin synkattua trailereihin tai muuhun mediaan.

Mentoroinnin suhteen ajattelen, että haluaisin nähdä, että ne tekijät keitä olen auttanut, että he saa juttuja läpi ja alkaa menestymään omassa tekemisessään, se on se seuraava steppi, mitä odotan.”

Olen ollut urani aikana yksi harvoista naisista koko maailmassa, jotka ovat tehneet ja tuottaneet musiikkia maailman suurimpiin elokuvatrailereihin. Se on ollut mulle alusta asti vahvuus ja osa sitä, mikä on auttanut mua erottumaan miesvaltaisella alalla.

Mikä on juuri nyt työssäsi erityisen kiinnostavaa, jännää tai haastavaa, mieletöntä, vaikeaa?

”Innostavaa ja haastavaa on se, että ala muuttuu koko ajan. On kiinnostavaa nähdä mihin tämä on menossa, koska tekoäly tuo sen uuden aspektin, että music supervisorit alkaakin käyttämään tekoälyn tuottamaa musiikkia. Vaikkakin, se musiikin identiteetti on tosi tärkeää. Mut tunnetaan remixeistä ja kun tarvitaan sellaista nostattavaa uplifting-fiilistä tai jousisovituksia, niin music supervisorit ottavat muhun usein yhteyttä. Teen remixejä jatkuvasti labeleille. On tosi tärkeää, että on se oma tyyli, koska tuotantoihin etsitään sitä signature soundia, jotain uniikkia.

Kun tekee musiikkia trailereihin, ne viestit tulee mulle viimeisenä sellaista pitkää ketjua pitkin elokuvan tuotantoyhtiöstä traileritalolle ja sieltä lisensointifirmalle tai kustantajalle ja lopulta tekijälle. Kun pyyntö tietystä kappaleesta lopulta tulee mulle asti, vastaus on hyvä antaa parissa tunnissa, ja valmista musiikkia tarvitaan yleensä jo muutaman päivän sisällä. Nyt kun asun Euroopassa, siinä on hyvä ja huonot puolet. Viestit tulevat yleensä yöaikaan ja itseasiassa en usein käykään nukkumaan ennen kahtatoista tämän takia, mut toisaalta sit aikaeron takia mä voin työskennellä jenkkien yöllä ja voin saada niille etuajassa tarvittavan biisin. Mä teen pääosin jenkkeihin, vaikka nyt on ollut Suomessa kanssa joitain duuneja.

Trailereiden maailma on tosi mielenkiintoinen. Siinä on niin monta eri vaihetta ja tekijää, ja jokainen on älyttömän taitava siinä, mitä tekee. Esimerkiksi trailerieditorit tekevät hurjassa aikapaineessa ratkaisuja siitä, mitä näytetään, miten se rytmitetään ja millaiseen musiikkiin kokonaisuus rakentuu, jotta trailerista tulee houkutteleva mutta ei liian paljastava.

Haluaisin sanoa vielä nuoremmille tekijöille, että tää ei ole mahdotonta, ottakaa vaan askeleita kohti sitä, mitä haluatte tehdä. Älkää antako pelon epäonnistumisesta estää.”

Haluaisin sanoa vielä nuoremmille tekijöille, että tää ei ole mahdotonta, ottakaa vaan askeleita kohti sitä, mitä haluatte tehdä. Älkää antako pelon epäonnistumisesta estää.

Bettinan uraa voit seurata instagramissa: @bettinabergstrom