Ringa Manner on helsinkiläinen musiikin tekijä ja esittäjä, joka tunnetaan kunnianhimoisesti kotimaista pop-musiikkia uudistavasta Ruusut-yhtyeestä, indierock-yhtye Pintandwefallista ja sooloprojektistaan The Hearing. Manner on viime vuosina työskennellyt myös säveltäjänä muun muassa Q-teatterissa ja Kansallisteatterissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun Ringa ja lukiokaverinsa perustivat Pintandwefall-yhtyeen, joka jatkaa yhä toimintaansa.
”En olis silloin voinut kuvitella, että 20 vuotta myöhemmin bändi on yhä olemassa. Se tuntuu ihanalta ja samalla ihan uskomattomalta. Todella paljon mun urasta ja ihmisistä keiden kanssa on tehnyt yhteistyötä, on jäljitettävissä siihen hetkeen, kun Pintandwefallista tuli bändi. Siitä hetkestä alkoi syntymään sellainen taiteellisten projektien ja bändien rihmasto. Juurakko, joka peittää vaan koko ajan enemmän ja enemmän siitä alasta.”
The Hearing -sooloprojektin palkintoehdokkuuksia kerännyt ”Adrian” -albumi (Solina) ilmestyi 2016 ja Ruusut-yhtyeen päräyttävä esikoisalbumi ”Ruusut” (Fullsteam Records) 2018. The Hearing on julkaissut albumitrilogian, Pintandwefallin seitsemäs Seventh Baby (Soliti) ilmestyi vuonna 2022 ja Ruusujen viides albumi ”Mä valvon ja sä valvot mun kaa” (PME Records) keväällä 2026. Koronan aikaan ambient-musiikin estetiikka alkoi kiinnostamaan ja viime aikoina Manner on tehnyt musiikkia myös teatterilavoille.
”Mun yksi ohjaavista ajatuksista on, että mitä vaan saattaa tulla eteen ja tutkan pitää olla aika auki ja on lähdettävä mukaan matalalla kynnyksellä. Koskaan ei tiedä mihin se voi johtaa, eikä voi tietää mitä kaikkea seuraavan viiden vuoden aikana tulee vastaan.”
Itsensä pitäminen avoimena uudelle ja heittäytymisen mahdollisuus on elintärkeää ja samalla se luo epävarmuutta taloudellisesti ja tekee tulevasta vaikeasti ennustettavaa. Ringa kuvaa, että tätä sietääkseen tarvitaan kylmiä hermoja.
”Hyvä vuosi ei indikoi toista hyvää vuotta ja samalla ei huonokaan vuosi kerro tulevista huonoista vuosista. Mitä on saavuttanut aikaisemmin, ei välttämättä korreloi sen hetken kanssa, vaan koko ajan pitää olla valmis keksimään jotain uutta, mikä innostaa itseään ja mitä jaksaa tehdä, jos se lähteekin vetämään. Se innostus tulee aina löytää uudelleen”.
”Mitä vaan saattaa tulla eteen ja tutkan pitää olla aika auki ja on lähdettävä mukaan matalalla kynnyksellä.”
Manner on herätellyt omaa ajatteluaan lukemalla paljon ja vierailemalla teatteriesityksissä. Muiden näkökulmat auttavat peilaamaan omia ajatuksia ja käymään päänsisäistä keskustelua. Hän ilahtuu löytäessään muiden tekemisestä yhdistäviä lankoja, jotka nivoutuvat musiikinteon aikana yhteen. Samalla häntä on viime aikoina innostanut ajattelun vähentäminen ja sellaisen ”tekee vaan” -mentaliteetin lisääminen työskentelyssä.
”Viimeisen vuoden aikana on palannut niihin omiin juttuihin sellainen, että haluaa vaan heittää jotain ideoita, ettei jäisi sinne yliajattelu-looppiin. Jos ei ole bändiä kenen kanssa pallotella, jos ei ole tilaajaa, niin voisko sitä omaa juttua tehdä enempi vapaasti.”
”Se on mun coressa oleva asia, että mä teen musaa ja innostun musiikista. Ja mulla on tarve saada se sieltä ulos muille kuultavaksi.”
Kun itsestään antaa paljon projekteille, niiden loppumisen myötä tulee väkisin stoppi. Ringa kutsuu tätä lysähdykseksi tai horrokseksi. Niissä hetkissä hänen tekee mieli kyseenalaistaa oma tekijyytensä, kun tuntuu, että kaivo on tyhjä, eikä päässä soi jo seuraava projekti.
”Mutta vuosi toisensa jälkeen mä mietin, että mä en ehkä pysyis hengissä, jos mä en tee musaa. Mulla tulee olla visuaalinen, sanallinen tai sävelellinen outlet tai projekti käynnissä, mistä itse innostun. En tiedä pystyisinkö toimimaan ilman, menisin pieneksi ja kuoreen ja vetäytyisin pois sosiaalisista suhteista. Se on mun coressa oleva asia, että mä teen musaa ja innostun musiikista. Ja mulla on tarve saada se sieltä ulos muille kuultavaksi.”
Ringalle myönnettiin Teoston kulttuurisäätiön 16 000 euron apuraha luovaan työskentelyyn kevään 2026 apurahakierroksella. Työskentelyjakson tavoitteena on luoda oma pienoisuniversumi, jossa runokirja ja instrumentaalialbumi toimivat omina teoksinaan, mutta keskustelevat myös keskenään. Mannerin tavoite tekijänä on, että teokset muodostavat omanlaisensa todellisuuden, mihin mennä ja mistä tulla – minne unohtua hetkeksi – kokijan omilla ehdoilla.
”Vuoden 2025 aikana kirjoitin kirjallisen runoja. Ja sitten halusin tehdä instrumentaalialbumin, mikä tukee sitä maailmaa. Tää on tavallaan tosi simppeli, mutta toisaalta iso seuraava askel mun omassa tekemisessä, mitä en ole joko uskaltanut tai tajunnut että voisi ottaa. Se tuntuu jännittävältä ja uudelta ja samalla tosi luonnolliselta. Instrumentaaliääniteoksia tai -maisemia olen tehnyt vuodesta 2020 eteenpäin. On ollut kiinnostavaa tehdä sellaista rauhallista ja sanatonta pidempien kaarien ambient-johdannaista musaa. Se on tuntunut tosi selkeeltä jatkumolta omaan tekemiseen. Jotta saa teokset valmiiksi, se vaatii sen oman työskentelypätkän, jonka aikana en tee muuta taiteellista työtä.”
”Tää on tavallaan tosi simppeli, mutta toisaalta iso seuraava askel mun omassa tekemisessä.”
Ringa kuvaa, että tämä konsepti on muhinut ajatuksissa nyt nelisen vuotta, mutta kun tulot ovat olleet kiinni muissa tekemisissä, projektiin ei ole pystynyt keskittymään kunnolla ilman sille osoitettua aikaa.
”Mä sanoisin, että apuraha on niin kuin sellainen työkalu, enabler, niin kuin sellaisen mahdollisuuden antaja, hyvin konkreettinen asia. Että, jos en olisi saanut tätä tukea nyt, niin ehkä tää projekti olisi tapahtunut kuuden vuoden päästä tai sitten ei ollenkaan. Mut nyt kun mä sain apurahan, mulla on nyt se mahdollisuus keskittyä siihen. Ja, mulla on nyt myös intoa ja paloa sitä edistää”.
Lämmin kiitos Ringalle haastattelusta!
Seuraa Ringaa Instagramissa:
@ringasofi
@ruusut555
@pintandwefall